The morning after

// BC ja Prince Charming, online \\

Kirjava tamma raotti silmänsä ja haukotteli.

Rebellan päässä jyskytti joka aamu vain pahemmin, eikä tämäkään aamu ollut poikkeus. Tamma ei muistanut edellisen yön tapahtumia erityisemmin, eikä sinisilmää se kiinnostanutkaan. Kurkku tuntui karhealta ja kuivalta, joten kirjava kompuroi ylös ja katsoi oriin, joka lojui huoneen lattialla. Makaisi siinä varmaan iltapäivään asti. Rebella käänsi mustan orin harjaa ja iski terävät kulmahampaansa hevosen niskaan. Tamma nieli annoksensa ja siirsi sitten orin harjan takaisin alkuperäiseen asentoonsa.

Kömpelösti rautiaankirjava asteli portaat alas ja näkikin Sätkyn heittämässä sammuneita asiakkaita ulos baaristaan. Risteytys heitti takkuuntuneen kiharan harjansa pois silmiltään ja katseli aikansa Sätkyä työn touhussaan, kunnes lopulta kääntyi kohti Shadyn takahuonetta. Missähän tamman veli silläkin hetkellä oli? Punakirjava pudisti päätään.

- Bella, et viitsisi aloittaa taas, poniori huomautti. Punakirjava säpsähti säikähdyksissään ja katsoi poniin, hymyillen väsyneesti.
- Älä sä viiti alottaa noit sun saarnojas, Sätky, tamma sanoi ja tuuppasi jauhesäkkiä. Valkoinen jauhe valui lattialle ja tamma onnellisesti nuolaisi, irvistyksen seuratessa perässä. Ihme kyllä, mutta risteytys ei ollut vieläkään tottunut huumeiden kitkerään makuun. Sätky pudisti päätään ja siirtyi korjaamaan laseja pois pöydiltä.

Se henkäys oli syvä, katkonainen ja täynnä ahdistusta.
Christophe puri tiukasti huultaan, painoi leukaansa kohti ryntäitään ja kokosi itsensä juuri niin täydellisesti, että kuka tahansa ihminen olisi sen nähdessään haljennut ylpeydestä. Orin ajatukset harhailivat kaikkialla muualla kuin oikeaoppisessa askelluksessa - se oli lähtenyt varhain aamulla takaisin sinne, mistä oli eilen niin järkyttyneenä lähtenyt. Kimo huokaisi, pudisteli hiukan päätään ja yritti vakuutella itselleen, ettei Sinillä ollut hätää. Se oli Léonin kanssa, josta olisi varmasti enemmän seuraa kuin koskaan aikaisemmin - lohikäärme kun tuntui kiintyvän täydellisesti päistärikköön, mikä oli erittäin harvinaista. Tuo kun harvemmin vieraista piti.

Mutta nukkuva tamma ei tiennyt, että ranskalainen oli palannut kaupunkiin. Valvova Léon oli lupautunut sanomaan tälle, että Chris oli katsastamassa paikkoja siellä täällä, ja että tämä palaisi ennen auringon laskua. Kimoa se ahdisti - se vihasi valehtelua, muttei voinut sanoa toiselle suoraankaan, että oli päättänyt tulla takaisin selvittämään mieltä vaivaavaa asiaa. Nimittäin sitä kirkassilmäistä, itseään kaupittelevaa kirjavaa. Ori ei ollut saanut unta minuutiksikaan, kun tamman kasvot eivät olleet häipyneet mielestä, vaikka tämä oli kuinka yrittänyt. Ranskalainen otti muutaman, tanssahtelevan askeleen kohti baarin portaita ja heiluriovia. Halusiko se tosiaan tätä?

Heiluriovet narahtivat. Chrisin siniset silmät hapuilivat ympäri nuhjuista baaria, ja ensimmäisenä tuttu baarimikko asettui näkökenttään, hääräillen likaisten lasien parissa. Kimo nielaisi, vilkuili ympärilleen ja lähti sitten varovasti kävellen lähestymään baaritiskiä. Takahuoneesta kuului jonkinasteista meteliä, mikä kiinnitti hetkeksi orin huomion.

- Oletko jotain vailla? Baarimikon ääni havahdutti kimon ajatuksistaan, joka hätkähti hieman ja hymyili sitten pahoittelevasti, saamatta kuitenkaan heti sanottua mitään. Miksi tämä muuten olikaan paikalla? Tuskin juominen aamuaikaan riittäisi selitykseksi, koska vain todella vaikeasti alkoholiin addiktoituneet aloittivat jo aamunkoitteessa. Sillä hetkellä baari oli hiljainen, luukunottamatta muutamaa, sammunutta asiakasta nurkkapöydissä.
- No nyt kun kysyitte niin.. Chris vilkuili vielä ympärilleen. Ei kirjavaa huoraa missään.
- .. voisin ottaa lasin vettä?

Rebella oli juuri astelemassa ulos takahuoneesta hankkiutuakseen eroon sammuneesta orista huoneessaan, kun se kuuli ääniä baarin puolelta. Hetken tamma siristi silmiään ja sitten se tajusi. Baariin oli astellut - kukapa muukaan kuin se ori, joka oli puhunut edellisenä yönä rakkaudesta.

Kirjava meinasi joutua paniikkiin, osittain huumeiden takia, osittain orin takia. Mitä se harmaa ori täällä teki? Eikö sillä ollut parempaa tekemistä? Jos se alkaisi saarnaamaan rakkaudesta, olisi kirjava pulassa. Jos ori saisi muiden hevosten päähän istutettua sen, että vain yhteen piti kiintyä, häviäisi risteytyksen asiakkaat. Tamma menettäisi työnsä, eikä siitä voinut syyttää ketään muuta kuin tuota oria.

Miksi se oli edes saapunut takaisin? Se ei ollut ollut humalassa eilen, joten se ei voinut olla juomassa täällä. Nytkin pyysi lasillista vettä, tamma oli kuulevinaan, joten mitä ihmettä? Kaikki baarin asiakkaat olivat selvittelemässä päätään muualla, joten baari oli myös täysin kuollut - ei ketään kuuntelemassa orin saarnaamista.

Rebella ravisti päätään, henkäisi syvään ja astui takahuoneesta, kävellen rauhassa kohti portaita. Kuin se ei huomaisikaan kimoa tai sen suuremmin Sätkyäkään. Se ei halunnut kuunnella taas puoliverisen naurettavaa selitystä.

Baarimikolla meni korkeintaan minuutti toimittaa vettä kimon turvan eteen. Tämä nyökkäsi kiitokseksi ja joi, vilkuillen kuitenkin koko ajan ympärilleen. Ehkä sen pitäisi palata joku toinen päivä. Tai sitten ei ollenkaan. Mitä se sanoisi tammalle? Että mietti koko viimeyön sitä tapaamista yläkerrassa, eikä saanut sen takia unta? Chris nosti turpaansa lasista, huomaten sitten jotain näkökentässään. Takahuoneen ovesta astellut kirjava oli ohittanut tiskin niin nopeasti, ettei ori kerennyt kuin räpäyttämään silmiään ja vetämään vetensä väärään kurkkuun.

Ranskalainen yski hetken, vilkaisi sitten tiskin takana pyörivään poniin, joka oli myös pistänyt merkille tamman kaikkoamisen portaikkoon, mutisten sitten jotain epäselvästi. Chris katsoi vielä kerran takahuoneelle, saluunan heilurioville sekä sammuneisiin hevosiin baarin nurkassa. Oliko se tullut näkemään kaiken tämän turhan takia? Valehdellut Sinille vain siksi, että saisi jänistää tosi tilanteen tullen? Kimo katsoi baarimikkoon, nyökkäsi ja ampaisi sitten siisteillä ja koreilla askelillaan kirjavan perään. Muistiko tämä eilisestä mitään? Chris toivoi, ettei toinen ollut unohtanut. Ei, koska tämä oli tuntenut sen - sen jännitteen ja sähköisyyden kahden hevosen välillä. Eikä ranskalainen ollut vielä koskaan tuntenut niin. Se halusi päästä kirjavan tamman luo, keinolla millä hyvänsä..

Ori nousi rappuset nopeasti ylös, suunnistaen kohti tuttua huonetta.
- Neiti? Neiti, meidän täytyy puhua.

Rebella huokaisi, kun pääsi sisään huoneeseensa. Se oli päässyt karkuun! Se oli tosin kuullut kimon yskimiset ja Sätkyn jupinat, joten ori oli varmasti huomannut. Ja portaiden narina todisti asian. Jompi kumpi oreista oli lähtenyt tamman perään, eikä tammalla ollut epäilystäkään siitä, kumpi se oreista olisi. Risteytys kirosi hetken ja vilkaisi sitten huoneen nurkassa makaavaan oriin. Sitä ärsytti. Miksi harmaan oli pitänyt tulla etsimään tammaa?

Ja huhuileva ääni käytävällä varmisti vain orin henkilöllisyyttä. Kirjava ravisti harjansa jälleen pois poissaolevan katseensa päältä, kun näkökenttä hämärtyi hetkeksi. Tamma joutui siristämään silmiään kovasti, ennenkuin hämärtyminen hävisi. Sitten tamma avasi huoneensa oven ja katsoi piinaavasti kimoon.

- Mitä sä oikee haluut? Rebella katsoi oriin välinpitämättömästi ja vaihtoi painoaan toiselle takajalalleen. Jos orille ei palvelut kelvanneet, ei tämän tarvinnut tulla häiritsemään tammaa ollenkaan.

Huoneen ovi lennähti auki, ja närkästyneen oloinen kirjava katsoi kimoa suoraan sinisillä silmillään. Chris pysähtyi, henkäisi syvään ja painoi korviaan asteen verran taaksepäin. Miksi tällaisissa tilanteissa sanat tarttuivat kurkkuun, eivätkä vahingossakaan löytäneet tietänsä kuuluviin? Ranskalainen siirsi katsettaan maahan, sitten käytävää ympäröiviin, tummiin seiniin, ja lopulta takaisin tammaan. Mitäkö ori halusi? Tämä nielaisi kuuluvasti, yskähti ja kokosi itsensä ryhdikkääseen asentoon.

- En voinut unohtaa sitä eilistä tapaamistamme.. Ori puri huultaan. Olipa kömpelö aloitus. Yleensä niin ruususuinen kimo lateli nyt totuuksia, vaan ei kohteliaisuuksia. Kirjava tuskin halusi kuulla, ettei tämä ollut saanut unta ajatellessaan toista, saatika sitä, että tunsi jotain voimakasta vetoa tätä kohtaan. Chrisin olisi tehnyt mieli peruuttaa, laskeutua rappuset alas ja palata Sinin luokse, mutta tilanteessa oli vain yksi oikea vaihtoehto, ja se oli jääminen.
- .. ja taisin käyttäytyä teitä alentavalla tavalla. Olen pahoillani. Ranskalainen pudotti katseensa maahan. Niin. Jos kirjava oli nähnyt parhaakseen hommata tienestiä jakamalla itseään kaikille, ei sitä voinut moittia. Kuka Chris oli muka muuttamaan toisen elämää? Sillä ei ollut oikeutta koskea kirjavaan, ellei ollut valmis maksamaan siitä. Kuinka alentavaa, mutta houkuttelevaa.
- Nimeni on Christophe. Kimo lausahti nopeasti.

Hetken ajan tämä ei tiennyt ollenkaan mitä tehdä. Vilkauskin kirjavaan aiheutti kourintaa vatsanpohjassa - kyllä. Tamma oli jollain tapaa ainutlaatuisen kaunis ja viettelevä, mutta koska tämän ja orin ajatusmaailmat sotivat toisiaan vastaan täydellisesti, Chris päätti luovuttaa. Kirjavan kylmät silmät saivat orin tuntemaan itsensä täydeksi ääliöksi.

- Ja jätän teidät tietenkin omaan rauhaanne.. Anteeksi että tuhlasin kallista aikaanne. Ranskalainen kääntyi hitaasti, huokaisi ja lähti kävelemään jäykin ja pitkin askelin kohti rappusia. Oliko se nyt tässä? Miksi tämä oli kuvitellut tilanteen paljon voitokkaammaksi yöllä? Se oli ohjautunut täysin eri suuntaan, jolloin tapahtumasarja oli saanut arvoisensa päätöksen.

Rebella katsoi äimistyneenä kimoa. Toinen tuntui jäykistyvän täysin paikoilleen ja näyttikin hermostuneelta. Sitten toinen tuntui höpöttävän täysin sekavia. Oliko se käyttäytynyt tammaa alentavalla tavalla? Kirjava kurtisti kulmiaan ja mietti. Kyllä, ori oli kritisoinut tamman ammattia ja selittänyt rakkaudesta. Jos se päätyisi muiden korviin, menettäisi tamma ammattinsa.

Sitten toinen vain lausui nopeasti nimensä ja pahoitteli. Risteytys tuli hetki hetkeltä hämmentyneemmäksi.
- Tota, miks sä tulit tänne? Sä tuut tänne pyytää anteeks tosta noi vaa? Rebellan ääni oli aavistuksen pehmentynyt. Se sääli toista. Uskoa nyt rakkauteen ja pyydellä anteeksi turhia... Ei, tamma ei totisesti ollut ennen tavannut tällaista oria.

Kirjava tunsi olonsa oudoksi. Varmasti ensimmäistä kertaa elämässään se ei kelvannut jollekin. Kaikki muut orit olivat aina käpälöimässä tammaa, ettei tamma tiennyt mitä tehdä, kun vastaan tuli ori, joka ei halunnutkaan painaa risteytystä kuin viimeistä päivää. Kirjava asteli käytävään ja veti oven perässään kiinni. Tamma ei tiennyt, mitä ajatella, eivätkä sen huumaantuneet aivot paljoon pystyneetkään.

Chris pysähtyi kuullessaan oven painautuvan kiinni ja tämän perässä puisella lattialla kaikuvat askeleet. Tamma oli lähtenyt perään. Ranskalaisen sydän jätti yhden lyönnin välistä, kääntyi hitaasti ja katsoi sitten sinisillä silmillään kirjavaan. Se jäätävä kylmyys toisen katseesta oli hetkeksi hellittänyt - sulanut, mutta ori ei viitsinyt leikkiä uhkarohkeaa, sillä se voisi hetkenä minä hyvänsä kohmettua uudestaan. Kimo henkäisi. Se ei tiennyt mitä vastata.

Ei tämän pitänyt alun alkaenkaan pyytää mitään anteeksi. Miksi olisi? Eihän Chris ollut sanonut oikeastaan mitään pahaa. Se oli ihmetellyt kirjavan tapaa ansaita itselleen jotain maallista arvostusta, jolla loppu pelissä ei ollut mitään merkitystä. Se oli hämmästellyt sitä, ettei toinen nähnyt asiassa mitään pahaa. Ja ennen kaikkea se oli kauhistellut sitä, ettei tamma pitänyt rakkautta ollenkaan tärkeänä asiana. Oliko tämä koskaan edes kokenut sitä? Oikeaa rakkautta? Chrisin vaelteleva katse päätyi lopulta kirjavan tuuheaan harjaan, joka sojotti valtoimenaan sinne tänne. Kuinka paljon toinen saikaan aikaan tunteita orin sisällä.

- Haluaisin näyttää teille jotain. Ranskalaisen siniset silmät alkoivat tuikkia, ja sen epävarmoille suupielille kohosi hymy. Tämä nyökkäsi osoittaen rappukäytävää, käännähti ja lähti kävelemään nyt paljon verkkaisemmin eteenpäin. Astellessaan kohti baaria, kimo tunsi pienen toivonpilkahduksen sisällään. Tamma ei ehkä sittenkään ollut täysin tunteeton huora.

- Olkaa kiltti ja seuratkaa, tämän jälkeen en enää koskaan häiritse teitä. Chris huudahti ollessaan jo alhaalla, jolloin pieni poni tiskin takaa katsoi kimoon hieman epäilevästi. Tällä ei tainnut olla aavistustakaan, kenen kanssa ori jutteli, mutta hetken ajan ranskalainen oli huomaavinaan baarimikon katseessa uteliaisuutta.

Rebella katsoi oriin hämmentyneesti ja kurtisti jälleen epäluuloisesti kulmiaan. Christophe halusi näyttää jotain? Mitä ori muka halusi näyttää? Risteytyksen vatsanpohjaa kouraisi ikävästi, kun ori harppoi portaat alas. Toinen halusi ulos? Mutta eihän... eihän tamma ollut käynyt varmaan vuoteen SD'n ulkopuolella...

Tamma havahtui ajatuksistaan kuullessaan huudahduksen alhaalta, ja kirjava asteli orin perään, kompuroiden kuitenkin portaissa. Tamma kikatti hieman, ja vielä enemmän nähdessään Sätkyn ilmeen. Kirjava astui alakerran lattialle ja puhalsi kiharat jouhensa silmiensä päältä. Se ei loppujen lopuksi edes tiennyt, mikä tilanteessa oli huvittavaa. Sehän asetti itsensä hengenvaaraan kompuroidessaan, saattaisi jopa katkaista niskansa kaatuessaan. Tamma haki hämärästä Christophen hahmon.
- Minne me ollaa menos? Rebella huudahti orin perään.

Sätky katsoi parivaljakkoon. Oliko tämä ventovieras saanut Bellan seuraamaan itseään? Yleensä vaikutus oli täysin päinvastainen...

Chris kuuli takaataan tamman seuraavan. Pieni, tyytyväinen hymy kaareutui sen huulille. Heiluriovet aukenivat naristen ja pian kimo ori seisoi parvekkeella, vetäen kirpeää pakkasilmaa keuhkoihinsa sulkien samalla silmänsä tiukasti. Kuinka helpottavalta tämä tuntuikaan - ei neljää seinää ympäröimässä, ei tunkkaista alkoholin lemua eikä sammuneita hevosia. Chris avasi siniset silmänsä, hypähti yhdellä loikalla rappusten yli jäiselle kadulle, lähtien sitten rytmikkäästi kävelemään eteenpäin.

Tämä ei vastannut sanallakaan kirjavan kysymykseen. Sen mielenkiinto piti pitää yllä.
Ranskalainen hyrähteli hyväntuulisesti, varmistaen aina välillä että tamma vielä seurasi sitä.

Kirjava tamma vilkaisi vielä tutun, turvallisen SD'n ympäri ja astui sitten heiluriovista ulos.

Aluksi kaupunki näytti vieraalta Rebellalle, mutta kun risteytys lähti varovasti kävelemään Christophen perään, se tunnisti hämärästi joitakin katuja ja rakennuksia. Tamma katsoi edelleen kulmat kurtussa orin hyväntuulisuutta. Miten tämä kaikki sai kimon orin niin... hyräileväiseksi? Kirjava itse pelkäsi.

Pelkäsi avonaisia katuja, apeannäköisiä rakennuksia, joilla ei ollut tulevaisuutta. Tuuli ulisi lahoavissa taloissa ja siellä täällä tapahtunut paukahdus tai lumen pölähdys sai tamman säpsähtämään, pysähtymään hetkeksi ja katsomaan ympärilleen. Rebellan pitkä häntä laahasi lumihangessa kun tamma otti muutaman kömpelön raviaskeleen orin perään. Toisen vaitonaisuus epäilytti.

Chris kaipasi sillä hetkellä Léonia. Pienen lohikäärmeen hohdosta olisi tiennyt, mihin kaksikon keskustelut päätyivät, mutta ei tätä tarvinnut jotta olisi huomannut, että kirjavaa pelotti. Säpsähtelyt, tiheät askeleet sekä varovaisuus ja jännittyneisyys kertoivat jo kaiken olennaisen. Kimo pudisteli päätään, hidasti tahtiaan ja jättäytyi tamman vierelle, vilkaisten tätä tuikkivilla, sinisillä silmillään. Rohkaiseva hymy ei kadonnut tämän huulilta, vaan vahvistui ennestään.

- Saanko kuulla nimenne, vain kutsunko vain neiti? Ranskalainen kysyi kuin ohimennen, mutta todellisuudessa tämä oli odottanut kuulevansa sen jo ensimmäisellä tapaamiskerralla. Ori pärskähti, otti muutaman reippaan raviaskeleen ja siirtyi taas käyntiin - se olisi halunnut mennä jo. Mennä niin kovaa kuin jaloistaan pääsi, muttei viitsinyt kiristää tahtia enää ollenkaan. Jostain syystä adrenaliini alkoi kohista tämän suonissa valtoimenaan, saaden valkean hännän heilumaan puolelta toiselle tahdikkaasti. Chris käänteli korviaan. Täysin hiljaista - lukuunottamatta pohjoisen kylmää viimaa, josta oli tullut orille ystävä. Se osasi olla ankara, mutta kertoi vain kaunistelematta Kaamoksen tarinaa.

Kimo heilautti pätään, hymyn syventyessä entisestään. Kaksikko oli saapumassa kaupungin laitamille.

Yht'äkkiä Rebella huomasi kävelevänsä harmaan orin vierellä, tämän hymyillessä rohkaisevasti tammalle. Kirjavan keskittymiskyky ei kuitenkaan ollut mikään parhain, joten jo seuraavassa hetkessä kun hevosten katseet kohtasivat, oli tamman katse jo muualla. Risteytyksen pupillit olivat luonnottoman pienet, johtuen huumausaineista, mikä taas vaikutti huomattavasti tamman kykyyn nähdä pimeässä.

- Oon Rebella, kirjava vastasi orin kysymykseen, ja katse ajelehti taas harmaaseen, joka taas alkoi itse hermoilemaan. Valkoinen häntä heilahteli rytmikkäästi Christophen askeleiden tahdissa, kun ori vaihteli askellajiaan ravin ja käynnin välillä. Siniset silmät tosin kiinnittivät huomiota siihen, että vaikka orista toisaalta huokuikin rauhaa, siitä nousi ilmoille myös levottomuutta, kärsimättömyyttä, ja myös onnellisuutta.

Rebella ei osannut vetää tästä sen enempää johtopäätöksiä. Tamma oli täysin hukassa orin suhteen. Eikä risteytys pahemmin tiennyt myöskään olinsijastaan. Koti tuntui jääneen jo kamalan kauas...

Chrisin suupielille nousi veikeä hymy. Rebella. Se oli miettinyt mielessään kirjavalle toinen toistaan kauniimpia nimiä, mutta todellisuus ylitti villeimmätkin kuvitelmat. Bel. Kimo heilautti päätään ilmassa, vilkaisten vierellään hapuilevaan tammaan. Tämä vaikutti olevan enemmän tai vähemmän hukassa, mutta ranskalainen ei voinut kuin yrittää ymmärtää. Minkälaista olisikaan elää neljän seinän sisällä koko elämänsä? Ajatukset katkesivat ruosteisen portin narahdukseen. Kaupungin loppu, erämaan alku. Chris astahti nyt muutamalla reippaalla askeleella selkeästi kirjavan edelle, yskähti ja tökkäisi turvallaan portin auki, joka valitti ääneen korvia vihlovaan ääneen. Se oli nähnyt parempiakin päiviä.

- Teidän jälkeenne, Rebella. Ranskalaisen hymy oli kohtelias, niin miellyttävä että sille olisi voinut suuttua - suuttua, vaikka se oli yksinkertaisesti niin virheetön, ettei sen täydellisyyden olisi pitänyt ärsyttää ketään. Chris nyökkäsi rohkaisevasti toiselle tietä. Matkaa ei ollut enää paljon jäljellä. Perhoset alkoivat poukkoilla orin vatsassa - mitä jos Rebella ei vakuuttuisikaan tästä pienestä, vaatimattomasta yllätyksestä? Yllätyksestä, jonka kimo oli kaavaillut mielessään muutamassa sekunnissa, yrittäen löytää jotain keinoa pitkittää tapaamista. Ja se oli onnistunut. Kirjava käveli ranskalaisen vierellä, ulkona, kaukana baarista. Hänen omasta pienestä valtakunnastaan. Chris värähti. Kaukana niistä limaisista olennoista, jotka suostuivat maksamaan tämän sulottaren palveluksista. Pureva viima leikitteli kimon jouhilla. Kaupungin talot eivät enää suojanneet siltä - ranskalainen toivoi, ettei tamma hätkähtäisi sitä liikaa, sillä matkaa oli vielä hetken verran kuljettavana.

- Enää vähän matkaa. Chris käveli porteista ulos, työnsi ne vielä kiinni korviaan taakse painaen, sillä ääni oli edelleen inhottava, ja lähti sitten jälleen johtamaan kirjavaa eteenpäin. Kimo henkäisi, muttei uskaltanut katsoa enää viereensä. Perhosten lento vatsassa yltyi - eikä tämä voinut ymmärtää ollenkaan miksi. Rebellan pelkkä olemus ja hiljainen liikehdintä orin vierellä tuntui unelmien täyttymykseltä. Ranskalainen painoi silmiään kiinni ja henkäisi keuhkoihinsa raikasta pakkasilmaa - sen pitäisi olla valmis myös siihen, ettei se tulisi näkemään tammaa tämän jälkeen. Ikinä.

Rebella mietti niin kuumeisesti, kuin huumaantuneilla aivoillaan pystyi. Minne kimo oli viemässä tammaa? Oliko paikka vaarallinen? Ei, Christophe vaikutti romantikolta, joten tuskinpa se veisi tammaa mihinkään vaaraan. Tai ei sitä koskaan tiennyt. Saattoi olla, että ori haluaisikin kostaa ne lausahdukset, mitkä tamma oli lausunut sinä yönä. Kirjava nielaisi, ja sitten säpsähti rajusti portin rääkäisystä. Tamma katsoi hetken porttia epäluuloisesti, kuin se voisi yht'äkkiä alkaa louskuttamaan rautojaan ja nielaisemaan tamman sisäänsä. Portti ei kuitenkaan tehnyt mitään, ja Christophen lausahdus havahdutti Rebellan ajatuksistaan.

Kirjava asteli portista varovaisesti, tarkkaillen aukeavaa erämaata. Oliko se koskaan edes ollut kaupungin ulkopuolella? Muisti oli pettänyt tamman ja pahasti, ja kun ajatukset hetkeksi keskittyivät siihen, portti rääkäisi uudelleen ja risteytys loikkasi muutaman metrin eteenpäin. Se korskahti ja mulkaisi ruosteista esinettä viimeisen kerran, kunnes jätti sen taakseen seuratakseen harmaata oria.

Se kaikki tuntui niin kovin oudolta. Miten Christophe oli loppujen lopuksi saanut Rebellan seuraamaan itseään? Kirjava mietti motiivejaan jatkaa ja totesikin, että olisi luultavimmin turvallisempaa olla orin seurassa kuin lähteä haahuilemaan takaisin kaupungin laitamille baarin luokse. Tämän jälkeen tamma ei kyllä koskaan lähtisi siitä rakennuksesta. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa risteytyksen rinnassa kun se pähkäili omiaan hiljaisena. Milloin se säpsähti lumeen hautautunutta kuoppaa - mahdollisesti toisen hevosen jättämä askel, ja milloin se säikähti kenties omaa varjoaan.

Christophen oli pakko pitää tammaa vähintään hulluna.

Hevoset olivat taittaneet matkaa täysin hiljaa jo ikuisuudelta tuntuneen ajan. Lopulta ranskalainen pysähtyi sulavasti, henkäisi ja kääntyi sitten Rebellan puoleen, hymyillen rohkaisevasti ja nyökäten tätä lähemmäs. Sinisissä silmissä kiilsi poikamainen into.

- Katso. Chris oli kumartunut pienen, lähestulkoon vain risuista koostuvan, metsän laitaan, josta erotti selkeästi yhden vänkyrän puun. Se oli kuollut varmasti jo vuosia sitten, mutta silti se oli kiehtovan näköinen kaikkine käyrine oksineen. Korkeudeltaan tuskin kahtakaan metriä. Ranskalainen ei kuitenkaan ihastellut lapsen silmillä sitä, vaan jotain pientä ja hohtavaa sen vieressä - pörisevä ja hehkuva parvi tulikärpäsiä lenteli aivan kuolleen rungon lähettyvillä.
- Eikö olekin uskomatonta. Niitä ei uskoisi todeksi. Chris kohotti katsettaan Rebellan puoleen, nähdäkseen tämän ilmeen. Ori toivoi sydämessään hartaasti, että pienet ötökät herättäisivät toisessa sen tunteen, joka alkaisi erottelemaan todellisuutta ja mielikuvitusta. Sinä iltana, kun ori oli tavannut kirjavan ensimmäisen kerran, oli toisessa ollut jotain häiritsevää poissaoloisuutta - sekavuutta. Ranskalainen siirtyi askeleen sivuun, tehdäkseen tilaa toiselle, jotta se näkisi paremmin.

- Rebella.. Joskus todellisuus voi olla ihmeellistä, mutta sitä ei saa sotkea harhoihin. Sinun on erotettava, mikä oikeasti tekee sinut onnelliseksi. Nuo pienet, hohtavat ötökät ovat totta. Minä olen totta.. Kimo kurottautui henkäisemään lämmintä ilmaa tamman kaulalle. Sen suupielet olivat laskeutuneet hymystä, mutta silti kasvoilla oli jotain lämmintä, mikä kertoi, että ranskalainen oli koko ajan tosissaan. Ja tietoinen siitä mitä teki.
- Ja tämä on totta. Turpa painautui hellästi toisen kaulalle. Se ei liikkunut, ei hyväillyt - ainoastaan oli. Antoi tukea. Ja varmuuden siitä, mikä oli oikeasti olemassa. Chrisin silmät sulkeutuivat. Se olisi halunnut jäädä siihen ikuisiksi ajoiksi. Ilmaan kantautui sointuva hyräily. Kimo ei voinut sille mitään - sen oli saatava purkaa paineita ja sammumatonta rakkauden janoaan jollain tavalla. Tällä hetkellä hyräilemällä.

- Älä anna elämäsi rakentua harhoihin. Sillä kun ne katoavat.. sinulla ei ole mitään. Ranskalainen puhui jälleen samenttisen pehmeällä äänellään, irtautui tammastaan ja hymyili tälle. Se saisi nyt lähteä jos halusi. Ei orilla ollut mitään muuta. Kuinka mitättömältä kaikki tuntuikaan nyt, mutta tehty oli tehty. Ainakin kimo oli saanut Rebellan hetkeksi ulos loukustaan ja kuuntelemaan. Oli sillä sitten vaikutusta johonkin tai ei.

Rebella pysähtyi kuin seinään, kun Christophe viimein oli päässyt haluamaansa paikkaan. Hetken kirjava tiiraili puunrunkoa, mutta sen katse siirtyi tanssivaan tulikärpäsparveen. Niiden leikittely sai tamman kiinnostuksen - tamma oli aivan haltioissaan. Sitten se kuitenkin kurtisti kulmiaan ja kohotti kysyvänä katseensa oriin.

- ... Säki näät ne? Risteytys kysyi epävarmasti, siirtäessään katseensa takaisin valopilkkuihin. Ei, eivät ne voineet olla todellisia. Ne olivat niin yliluonnollisen näköisiä, leijaillessaan kohdasta toiseen, etteivät ne vain voineet olla oikeasti olemassa. Tamma ojensi kaulaansa, yrittäen koskettaa tulikärpäsiä, mutta ei saaut niitä kiinni. Aivan kuten oli myös tamman näköharhojenkin kanssa.

Rebella havahtui orin mainitessa sen nimen. Sen katse ei siirtynyt tulikärpäsistä, mutta korvat liikahtivat kuitenkin orin suuntaan. Se kuunteli, mutta ei osanut odottaa lämmintä puhallusta kaulallaan, mikä sai tamman säpsähtämään ja siirtämään seisovan katseensa samantien oriin. Jokin liikahti kirjavan sisällä, kun ori painoi turpansa tamman kaulalle. Kuin jokin olisi herännyt eloon. Tamma ei tiennyt, mikä se tunne oli. Ei se ollut koskaan tällaista tuntenut? Christophen hyräily sai kylmät väreet kulkemaan risteytyksen selkärankaa pitkin. Milloin tamma oli ollut näin valpas aistiensa kanssa?

Kun ori irroitti otteensa, tunne katosi. Rebella havahtui kuin transsista ja katsoi hetken orin sinisiin silmiin. Jokin oli kuitekin herännyt tamman pään sisällä ja se hiveli vaivihkaa tamman tajuntaa. Jokin yritti muistuttaa tammaa jostakin, mitä se ei muistanut. Tamma peruutti muutaman askeleen, ja kääntyi sitten ympäri. Sitä pelotti kaikki mitä nyt oli tapahtunut. Kirjava otti jälleen muutaman askeleen eteenpäin, kunnes pysähtyi, kääntyi takaisin oria kohti ja juoksi takaisin tämän luo, painaen päänsä ori kaulalle. Jotakin lämmintä valui tamman poskia pitkin, ja risteytys tajusi, että nyyhkytti.

Miksi se itki? Mitä oli tapahtunut? Miksi tamman olo oli niin... lohduton? Ja miksi se sama tunne oli jälleen painunut tamman vatsanpohjaan, kuin aiemminkin? Rebella ei enää ymmärtänyt, mitä tapahtui.

Chris henkäisi kääntäen korviaan taaksepäin, sillä hetkeksi sen mielen valtasi pettymys. Eikö tällä ollut ollut minkäänlaista vaikutusta tammaan? Pystyikö se sivuuttamaan sen vain kääntämällä selkänsä ja kävelemällä pois, sanomatta sanaakaan? Ranskalainen puri huultaan. Se oli ainakin yrittänyt.

Jokin ei kuitenkaan täsmännyt, sillä kirjavan tamman keho ei kaikonnut horisonttiin, vaikka pettynyt ori hetken niin toivoikin. Ei. Se pysyi paikoillaan, inhottavan pitkän ajan, jonka jälkeen kääntyi. Ei, ei lähteäkseen, vaan tullakseen.. takaisin? Ranskalaisen kasvoille nousi hämmennys, kun Rebella syöksähti muutamassa, täysin nopeennetussa hetkessä orin kaulalle. Toisesta huokuva lämpö oli hätkähdyttävän tuntuista. Se sai kimon lopettamaan hetkeksi hengittämisen, ja sittemmin tajuamaan, että jos haluaisi pysytellä juuri siinä, kuvan kauniin tamman syleilyssä, olisi sen parempi aloittaa hengittäminen ja lopettaa typerän, vaikkakin tiedostamattoman, itsemurhan yrittäminen. Chrisin sydän alkoi poukkoilla täysin hallitsemattomasti. Se halusi ulos tämän rinnasta - niin kovin se hakkasi. Ori ei hetkeen pystynyt rentoutumaan. Sen oli pakko korjata asentoaan vähän väliä, ettei vaikuttaisi elottomalta patsaalta. Lopulta ranskalaisen pää painautui Rebellan paksun, kiharan harjan sekaan helpottuneesti.

Toisen pian ilmoille kantautuva nyyhkytys sai orin tajuamaan, ettei se ollut herättänyt tammassa mitään aivan pieniä tunteita. Itseasiassa tämä ei pystynyt edes kuvittelemaan, mitä toinen sillä hetkellä tunsi. Miljoonia ja taas miljoonia uusia asioita, joiden ymmärtämiseen tarvittiin vain pieni parvi tulikärpäsiä ja hetki paikassa, jota eivät ympäröineet vankat seinät. Chris huokaisi ja alkoi taas hyräillä tuudittavasti. Sen olisi parempi antaa Rebellalle nyt vain aikaa miettiä ja käsitellä omia tuntemuksiaan. Sanat eivät olleet sitä hetkeä varten.

Kaikki ne päivät, mitkä Rebella oli viettänyt SD'ssä, kelautuivat sumeina tamman suljettujen silmien edessä. Oli kuin se olisi ollut joku muu jokaisessa hetkessä, joka välähti. Jokainen ilta, jokainen ori, jokainen juoma, jokainen huumaantunut, pelokas hetki. Ciron raivostunut ilme, Totaron pettyneet kasvot, Shadyn riutunut olemus... Kirjava alkoi tärisemään kaikkien muistojen aiheuttamana.

Ei se osannut käsitellä tätä kaikkea! Muistot olivat voimakkaita, ja tamma oli halunnut unohtaa kaiken. Ja siinä se oli onnistunutkin, aloitettuaan huumeet. Ja nyt tamma oli parhaimmassa iässään, ja mitä se tekikään! Jokin kuitenkin kuiski suloisia ääniä risteytyksen korvaan. Kehotti, että kaikki oli hyvin, ja jatkuisi yhtä hyvänä, jos jatkaisi samaan malliin.
- Mä en pysty tähän... Rebella kuiskasi, kun puheensorina yltyi. Tamma peruutti irti orista, heilutellen päätään edestakaisin ja sivaltaen hännällään ilmaa kuin kärpäsiä pois ajaessa. Kyyneleet valuivat kirjavan poskia pitkin, kun puhe tamman pään sisällä muuttui huudoksi. Risteytys tunnisti isänsä äänen, kun se raivosi sinä iltana, kun tamma oli jäänyt kiinni.

- Lopettakaa! Rebella huudahti yht'äkkiä, pysähtyen jälleen ja täristen holtittomasti, puristaen silmiään yhä tiukemmin kiinni. Tamma ei ollut koskaan pelännyt niin paljon! Sen jalat vapisivat, ja lopulta kirjava räväytti silmänsä auki. Silmät pyörivät villisti tamman päässä, kun se katseli ympärilleen. Näyt olivat hävinneet. Huuto hiljentynyt ainakin hetkeksi. Tamman sieraimet laajenivat tiheästi hengityksen tahdissa ja sen katse keskittyi viimein Christopheen, tulikärpäsiin, ja siihen rauhaan, mikä alueella oli. Rebella vajosi voimattomana hankeen, kyyneleiden vuotaessa rajusti.

- Mä en kestä tätä...

Kirjavan henkisen romahduksen katsominen oli piinaa. Chris taisteli itseään vastaan, ettei olisi syöksynyt toisen luokse, painanut tämän kasvoja itseään vasten ja alkanut vakuuttelemaan, että kaikki olisi nyt paremmin. Vaan kun ei ollut! Ranskalainen ei ollut koskaan kurittanut itseään näin pahasti. Se piti siniset silmänsä Rebellassa, antoi niiden ahmia tämän syötävää kauneutta ja samalla tunsi, kuinka se ei voisi vaikuttaa kirjavan elämään millään tavalla. Se oli vain yksi vieras, joka oli tuonut tamman ulos pienestä häkistään, antanut sen ymmärtää että maailmassa oli muutakin kuin huoraaminen. Nimittäin rakkaus. Orin silmäkulmaan kihosi kyynel. Tämä ei sallinut itsensä tehdä mitään. Sen oli vain katsottava, kuunneltava. Ymmärrettävä.

Lopulta uupunut Rebella kaatui maahan. Sinä hetkenä ranskalaisen vahvinkaan itsekontrolli ei pystynyt vastustamaan tapahtumia - ori ponkaisi liikkeille, syöksähti hevosten välissä olevan pienen matkan kiinni ja kurottautui painamaan turpansa kirjavan poskelle, pyyhkien tämän kyyneleitä. Chris puri huultaan. Sen omatkin posket kimaltelivat märkinä suolaisista kyynelistä, mutta ne eivät olleet samanlaisia kyyneleitä kuin kirjavalla. Toinen oli järkyttynyt, pelokas ja ehkä surullinen. Chris vain onneton - eikä itsensä takia, vaan sen takia, kun ei voinut tehdä mitään helpottaakseen tamman oloa. Ori alkoi heilua tuudittavasti puolelta toiselle, hyräillen nyt hieman hermostuneempaan sävyyn, mutta silti ihailtavasti täysin nuotissa. Ranskalainen huokaisi.

- Olette eläneet harhoissa liian kauan, Rebella.. Tämä sai lopulta sanottua. Se ei ehkä ollut viisain aloitus, mutta rohkein varmastikin. Chris ei päästänyt otettaan tammasta. Ei, se ei päästäisi toista enää koskaan menemään. Sillä oli pakko olla jonkinlaisia tunteita - olivat ne sitten kuinka syvällä tämän sisällä tai kuinka sekavina tahansa. Kimo aikoisi saada ne esille. Sillä ei ollut väliä, kuinka kauan kirjava vaatisi aikaa - sitä orilta löytyi. Aina. Vain ja ainoastaan Rebellalle. Chrisin suupielille eksyi hymy. Se rakasti toista. Tämän katsominen maassa, itkuisena ja epätoivoisena, sattui. Sattui todella paljon.
- Menneillä ei ole merkitystä. Ne ovat osa sinua, mutta ei se osa, jonka tarvitsisi hallita. Haluan että koet todellisuuden. Olkaa kiltti.. Ranskalainen siirsi turpansa tamman turvalle.
- .. kokekaa se kanssani. Bel.

Kirjava räpytteli silmiään nopeasti, peläten, että aina kun sulkisi ne, kuvat alkaisivat taas vainoamaan. Rebella katsoi sumeiden silmien läpi, kun kimo ori syöksyi tämän luokse. Tamman silmät tuntuivat jäätyneen paikalleen, kun se katsoi Christophen sinisiä silmiä. Ja jokin liikahti jälleen tamman sisällä, kurotti tajuntaa kohti. Kirjava niiskaisi hieman, hengityksen alkaessa tasaantumaan.

Orin kärsivällisyys oli kieltämättä ihailtavaa. Kuinka moni ori Kaamoksessa olisi vielä pysynyt siinä? Luultavimmin naurahtanut, haukkunut hulluksi, potkaissut lumet päälle ja lähtenyt juoksemaan, levittämään juoruja. Mutta Christophen seura oli jostain syystä lohduttavaa. Kuin se toisi rauhaa tammalle. Ja ehkä se toikin.

Orin sanat soivat tamman päässä pitkään. Kirjava ei tiennyt mitä sanoa. Mitä oli todellisuus? Eikö baari ollutkaan... todellinen?
- E-emmä tiiä, Rebella sanoi varovasti, hakien sanoja suuhunsa. Se ei halunnut karkottaa oria pois! Mutta miten se pystyi kokemaan todellisuuden, kun se oli tässä tilassa? Sen koko elämä oli ollut vain alkoholia, huumeita ja huoraamista. Ja nyt yht'äkkiä se ei ollutkaan todellista? Risteytys hengähti syvään väreilevästi.

- K-ku oon ollu nii kaua aineis. Emmä pysty siihe, Shadyki varmaa suuttuis...